TOPS
risteytysponi
ruuna
sk. 131cm
syntynyt 12.04.2013, 13 -vuotta
ruuna
sk. 131cm
syntynyt 12.04.2013, 13 -vuotta
Helppo B, 80cm yleispainotteinen ei meriittejä |
|
Tops eli Töpö päätyi Nuppulan tuntiratsuksi muutaman mutkan kautta. Ensimmäisen kerran pääsimme poniin kosketuksiin sen tullessa tilallemme yksityiseksi. Jo tuolloin pieni pörröinen otus sai monen sydämet sulamaan kuten myöskin Mellen! Tops jäi kummittelemaan tallin omistajan ajatuksiin ja kun ponin entinen omistaja ilmoitti myyvänsä tämän sydänten sulattajan, en todellakaan voinut kieltäytyä tarjouksesta ja vinkkasin, että järjestän ruunalle tilaa mikäli se ei löydä hyvää kotia muualta itselleen. Muutaman viikon kuluttua entinen omistaja soitteli ja kertoi ponin pääsevän ikivihreille, mikäli se ei pikaisesti löytäisi uutta kotia. Ei siinä tarvittu montaakaan sekuntia aikaa miettiä, kun olin jo suuntaamassa trailerini kanssa kohti otuksen olinpaikkaa ja viellä samana iltana pääsin paijjailemaan tätä sympaattista olentoa omalla tallillani !
Töpö on hoitaessa poni, jolta pilkettä silmäkulmasta löytyy ! Töpö tunkee kaiken suuhunsa, joten olethan tarkkana niin harjojen kuin hupparisi nyörienkin kanssa. Töpö rakastaa rapsutuksia ja on todella todella nirso herkuille...pidä siis varasi, mikäli raahaat eväitä tallille mukanasi ! Töpö osaa avata karsinoiden ovet, joten mikäli oven unohtaa sulkea tuplalukolla, saattaa ruuna löytyä hetken päästä rehuvarastosta tai väärän hevosen karsinasta... tylsää ei siis tämän otuksen kanssa todellakaan tule.
Varustaa Töpö on todella kiltti ja rauhallinen, vaikkakin satulavyötä kiristäessä pullistelu on jokapäiväinen ongelma. Kuolaimille poni suorastaan avaa suunsa kaikinmokomin, joten suitsiminen ei tuota ongelmaa.
Ratsastaa Töpö on monen aloittelijan suosikki ja yksi niistä tallimme pomminvarmoista ratsuista (ainakin yleensä). Koulutunneilla Töpö tykkää laiskotella oikoen kulmat ja tuntuen joskus ärsyttävän tahmealta ratsastaa. Töpö koettaa mennä sileällä sieltä missä aita on matalin ja vaatiikin täten ratsastajalta super napakkaa otetta, jotta Töpön saa liikkumaan energisesti ja taipuen edes johonkin ilmansuuntaan. Osaava ratsastaja kaivelee kyllä pitkän työn tuloksena Töpöstä esiin peräänannon ja kauniin lennokkaat liikeetkin, mutta mitään komeampaa tämä otus ei ilmaiseksi anna. Tahmeudestaan huolimatta Töpö on kuitenkin todella varma, suorastaan terapeuttinen ratsu, jonka kanssa ei tarvitse ylimääräistä sätkyilyä pelätä.
Töpö hyppää pienet esteet mukavalla hyppytyylillä, mutta mikäli huomaa ratsastajan vain matkustelevan, saattaa Töpö suihkaista esteestä kovinkin lennokkaasti ja odottamattomasti ohitse. Napakka ja hereillä oleva pienikin ratsastaja saa kuitenkin ponin ruotuun ja tällöin Töpö ylittää esteen kuin esteen todella rehellisesti ja varmasti. Töpö koettelee myös uudet ratsastajansa juoksemalla aluksi esteistä helposti ohitse, mutta ratsastajan näytettyä taitonsa tyytyy Töpö asemaansa.
Maastossa Töpö on varsin varma tapaus, tosin joskus saattaa keksiä omia höpsöilyitään ja singahtaa hieman äkisti eteenpäin. Toimii kuitenkin niin vasta-alkajilla kuin koneemmillakin, eikä harrasta esimerkiksi pystyyn hyppelyä tai muuta pelleilyä.
Lastatessa Töpö on usein hyvin rauhallinen ja kävelee traileriin kuin mikäkin kokenut maailman matkaaja. Kilpailupaikoilla Töpö saattaa hieman pörhistäytyä, mutta pysyy helposti käsiteltävissä ja varustettavissa. Verryttelyssä ja radalla Töpö yleensä kyttäilee uusia ja asioita ja erityisesti estekilpailuiden verryttelyissä sen kanssa saa olla hyvin tarkkana, että se hyppää juoksematta esteistä ohitse. Ratsastajan saadessa poni skarppaantumaan työntekoon, alkaa myöskin kilpailutulokset parantumaan.

SUKULAISET
i. Tips evm, connemara, 143cm e. Donna evm, risteytysponi, 122cm |
ii. Tonmor ie Friio ei. Damber ee. Sent |
KILPAILUMENESTYS
24.05.2014 kutsu ERJ 70cm 5/30
14.05.2014 kutsu ERJ 80cm 1/30 15.05.2014 kutsu ERJ 80cm 4/30 19.05.2014 kutsu ERJ 70cm 2/30 21.05.2014 kutsu ERJ 70cm 5/30 23.05.2014 kutsu ERJ 70cm 3/30 24.05.2014 kutsu ERJ 80cm 3/40 26.05.2014 kutsu ERJ 80cm 3/40 20.06.2014 kutsu ERJ 80cm 1/30 19.06.2014 kutsu ERJ 80cm 1/30 27.06.2014 kutsu ERJ 80cm 5/30 |
kuvat (c) Senna Raiski
tämä on virtuaalihevonen